Ei kahta ilman…
Pitääkö sitä aina mennä lupautumaan kaikkeen…kysyn vaan.
Juoksin vasta keskipäivällä ekan lenkkini. Meni nääs aamun nukkumiset vähän pitkäksi. Puurot (2 lautasellista) pyöri siinä hölkätessä vähän pötsissä, mutta muuten meni ihan hyvin. No kun on niin kaunis ilma, niin päätin lähteä sen jälkeen lyhyelle kävelylenkille.
päädyin eräälle bensa-asemalle, jonka nurkalla nukkui kissa. Ostin sille (ja itselleni) tonnikalaa ja annoin sille myös melkein kaiken jäätelöstäni.
Hotellikuolemaa välttääkseni lähdin vielä uudelle juoksulenkille. Jalat tuntuivat aluksi vähän pökkelöiltä, mutta siitäkin selvittiin.
Tänne hotelliin tullessa huomasin meiliboksista, että mulle oli tullut lenkkipyyntö illalle. Eräs täällä asuva henkilö menee Pohjoisnavalle ensi keväänä ja hän tietää minun olleen siellä (nähtiin nääs eilen..) ja vielä kun lisään että kyseinen henkilö harrastaa juoksua ja pidennän virkettä kertomalla, että hän lähtee huomenna kaupungista viikoksi pois emmekä voi siis muutoin nähdä, joten….
..kolmas lenkki on edessä iltaseiskalta. Nyt joutuu meikäläinen latkimaan ylimääräisen määrän vettä ja venyttelemällä. Kyllä!
Hän olisi halunnut tehdä vetoharjoituksia kanssani, mutta ne jää kyllä väliin.