Rss Feed Facebook button

Jukka

Olen saanut elantoni pääasiassa juoksusta vuodesta 2004 alkaen. Sitä ennen tein pitkän päivätyön median ja mainonnan parissa, mm.10 vuotta Sanoma-konsernissa erilaisissa markkinoinnin ja myynnin tehtävissä.

 

Asuin 1980- luvun loppupuolen ulkomailla opiskellen kansainvälistä markkinointia amerikkalaisessa/kansainvälisessä yliopistossa, Schiller International Universityssä.

Miten minusta tuli seikkailujuoksija?

 

Osa 1.

Avasin Juoksija-lehden toimiston oven ensimmäisen kerran vuonna 2003 ja ensimmäinen toteamukseni oli ”tämä on kuin kotinsa tulisi”.

Ystävyys Juoksijan kanssa on jatkunut siitä päivästä alkaen. Väliin olin lehden palkkalistoilla;  nykyään olen Kustannus Oy Juoksijan pienosakas ja teen töitä lähinnä yrityksen asiakkaiden parissa.

 

Osa 2.

Elettiin vuotta 2005 ja surffailin tapani mukaan ulkomaisilla juoksusivuilla.  Eräällä sivulla oli kuva huuruisesta ukosta, joka juoksi kasvomaski naamalla ja lumikengät jalassa paikassa, joka näytti maan ulkopuoliselta planeetalta.

Kuva esitti Pohjoisnapamaratonia ja olin aivan myyty ja päätin sillä siunaamalla, että lähden Pohjoisnavalle. Näin jälkikäteen ajateltuna tuo kuva muutti elämäni suuntaa melkoisesti.  Toteutin unelmani ja matkasin pohjoisnavalle vuonna 2007 ja samalla minulla oli mahdollisuus osallistua myös historian ensimmäiseen pohjoisnavalla järjestettyyn maastopyörämaratoniin (North Pole Bike Extreme).

Kun lensimme pohjoisnavalta takaisin kohti Norjan Huippuvuoria ja siitä Suomeen, niin päätin, että seikkailut saavat jatkoa. Ketsuppipurkki poksahti siis auki. Tiesin viimein, mitä teen, kun minusta tulee iso. Siihen meni n.40 vuotta, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Osa 3.

Otin tavoitteeksi luoda juoksusta ammatin. Koska aavikkokisoissa ei ole starttirahoja (ne maksavat tuhottomasti..), niin minun piti laajentaa määritelmää ”juoksuammattilainen”.  Päätin aloittaa yritysluennot rahoittaakseni seikkailut. Ensimmäinen yritysluento oli jo  vuonna 2007 ja olen tehnyt niitä tasaiseen tahtiin siitä alkaen.

Seikkailut saivat jatkoa Saharassa ja Etelänapamantereella. Näistä retkistä löydät lisää tietoja ”adventures” osiosta.

Tavoitteeni Pohjoisnavalla, Saharassa ja etelänapamantereella oli toteutunut. Oli aika ja halu kokea jotain uutta.

Osa 4.

Päätin vuonna 2009, että toteutan jossain vaiheessa oman seikkailujuoksun.Halusin johtaa juoksuprojektia alusta loppuun ja Kalaharin halkijuoksu on näistä ensimmäinen laatuaan.

Tavoitteena oli olla ensimmäinen ihminen, joka juoksee Kalaharin autiomaan halki. Tämän tavoitteen toteutuminen vaati tarkan suunnitelman ja sitten se oli vain vietävä maaliin. Kyseessä oli projekti, jossa on oltava vahvaa sitoutumista, intohimoa, härkäpäisyyttä ja paljon huumoriakin.

Aloitin tiimikaverieni Kirsi Montosen ja Greg Maudin kanssa Trans-Kalahari Adventure Run 1000 km:n juoksun 14.8.2010. Tavoitteena oli juosta autiomaan halki 20 päivän aikana. Meillä oli matkassa erittäin ammattitaitoinen tukitiimi, johon kuului kuusi (6) henkilöä ja kaksi (2) maastoajoneuvoa. He pitävät huolen siitä, että juoksijoilla oli ruokaa, vettä, majoitus – ja ennen kaikkea turvallista juosta.

Saavutimme tavoitteen 3.9.2010.

 

Osa 5…

Seuraava, ja toistaiseksi haastavin projekti on ollut Saharan halkijuoksu, joka toteutui tammi-helmikuussa 2012. Olen tiettävästi ensimmäinen henkilö, joka on juossut Saharan halki yksin. Mukana oli kolmen hengen tukitiimi Suomesta sekä paikallinen tukiryhmä.

 

Osa 6…

 

Asetin pian Saharan halkijuoksun jälkeen uuden tavoitteen, juosta Grönlannin jäätikön halki huhti-toukokuussa 2013. Matkakumppaniksi tuli Greg Maud. Treenasimme Grönlantia varten pariinkiin otteeseen Lapissa, jossa samalla saimme testattua jäätikkövarusteita.

Itse jäätikköjuoksu päättyi jo noin viikon kuluttua aloituksesta. Tiimiimme kuulunut tanskalaismies sairastui vakavasti ja meidän oli evakuoitava hänet pois jäätiköltä.  Kaikesta huolimatta Grönlannin seikkailu oli yksi parhaista kokemuksistani.

 

Osa 7….

Uusi mato on koukussa ja seuraava tavoite siintää jo silmissä. Aion juosta (kesken jääneen..) Grönlannin jäätikön halki keväällä 2019.

Juoksuprojektit eivät hoidu yksin, vaan saan niiden toteuttamiseen valtavasti muiden apua. Kiitos läheisille henkisestä tuesta. Luentojen tilaajat ja sponsorit antavat taloudellista selkänojaa. Kiitokset myös Juoksija-lehden porukalle.

CV

Nimi: Jukka Viljanen
Puoliso: Kirsi Montonen, yrittäjä (Salon Espoon Punatukka/Mankkaa)
Asuinpaikka: Saunaniemi, Espoo
Ammatti: Seikkailujuoksija, luennoitsija, yrittäjä (Global Adventures Oy)
Työpiste:  Kustannus Oy Juoksija, Pohjois-Haaga, Helsinki

Sponsorit: Patagonia, La Sportiva (oac.fi), Medifon Oy, Pierre Fabre, Panasonic Toughbook

Seikkailu CV (ulkomaat):
North Pole Marathon (42,195 km)
North Pole Bike Extreme Marathon (maastopyörämaraton,42,195 km)
Libyan Sahara Challenge n.200 km
Antarctic Ultramarathon 100 km
Trans-Kalahari Adventure Run 1000 km (2010)

Saharan halkijuoksu 1628 km (2012)

Kotimaa (mm.):

Masokistin Unelma (100 km)

Mammuttimarssi (100 km) yhdessä Ville Tuppuran kanssa.

Viimeisimmät artikkelit

Arkistot