Rss Feed Facebook button

North Pole Marathon & North Pole Bike Extreme

North Pole Marathon

Elettiin vuotta 2005 ja surffailin tapani mukaan ulkomaisilla juoksusivuilla.  Eräällä sivulla oli kuva huuruisesta ukosta, joka juoksi kasvomaski naamalla ja lumikengät jalassa paikassa, joka näytti maan ulkopuoliselta planeetalta. Sillä samalla hetkellä päätin, että myös minä juoksen jonakin päivänä pohjoisnavalla.

Juoksumatka starttasi alkukeväästä 2007, jolloin lensin Helsingistä Tromssan kautta Huippuvuorille. Tapasin siellä 42 muuta seikkailijaa, joilla oli sama tavoite – kokea maraton maailman katolla.
Kuten tulevat vuodet tulivat osoittamaan, niin tämäkään juoksumatka ei sujunut käsikirjoituksen mukaan.
Lento pohjoisnavalle siirtyi yli puoli päivää suunnitellusta navalla riehuneen myrskyn vuoksi. Viimein meidät kuljetettiin Svalbardin pienelle lentokentälle ja kävelimme venäläisen lentokoneen ”Antonov 74” uumeniin.
Lento Antonovilla on kokemuksen arvoinen. Koneen sisustus on mallia ”karu”, mutta lentsikan tärkein ominaisuus on hyvä lentokyky arktisilla alueilla ja se riittää ainakin minulle. Noin viiden tunnin lennon jälkeen saavuimme ”Barneo Base Camp”-nimiselle jäälautalle, joka on ainoa telttakylä pohjoisnavalla. Kello näytti 05.00, kun astuimme koneesta ulos. Jatkuvasti liikkuvalla jäälautalla on useita kymmenen hengen telttoja, joita lämmitetään generaattoreilla. Välillä lämmitys keskeytyy ja silloin tulee vilu. Ensimmäisen nukutun yön jäljiltä teltan ”lämpötila” oli -10 astetta, mutta ulkona oli yli -30.

Saavuimme paikalle siis varhain aamulla ja kisaorganisaattori Richard Donovan ilmoitti, että tunnin kulttua alkaa juoksu. Ei siis mitään turhia lepotaukoja vaan heti toimeksi. Minä pidän suoran toiminnan miehistä ja Richard on sellainen. Kysyin ”Rikulta” onko mahdollista juosta ilman lumikenkiä. Ei ole, kuului vastaus. Kävin kuitenkin kokeilemassa juoksua lumipenkoissa ja lensin nurin jatkuvalla syötöllä. Olinkohan ottanut drinksuja lennon aikana? Pakko se oli uskoa, ei muuta kun lumikengät jalkaan.

Kisa alkoi siinä 7.00 nurkilla ja lähdimme innokkaina matkaan. Olin erittäin hyvässä kunnossa, sillä talven harjoittelu oli mennyt putkeen. Minun oli kuitenkin syytä jarrutella juoksun aikana, sillä olin saanut kutsun juoksun jälkeiselle maastopyörämaratonille ja arvelin sen olevan todella raskas.

Juoksimme 10 kertaa 4,2 km lenkkiä ja toisen kierroksen jälkeen heitin lumikengät pois. En ole lumikenkäjuoksun suurimpia faneja varsinkaan, kun matkana on maraton yli -30 asteen pakkasessa. Ilman lumikenkiä lentelin loppumatkan aikana usein kumoon, mutta väliäkö sillä.

Myös useat muut kärkijuoksijat heittivät lumikengät mäkeen matkan varrella. Juoksumaratonin aikana suurimman hankaluuen aiheutti kuitenkin ravinto..tai oikeastaan sen puute. Kun treenasin napamaratonille, niin olin pitänyt geelejä ja patukoita pakastimessa ennen lenkkiä ja syönyt niitä talvilenkin aikana. Pohjoisnavan karu ilmasto teki eväistäni syömäkelvottomia. Geeli jähmettyi kivikovaksi ja patukan syönti olisi rikkonut leukani. Sain juoksun aikana kaksi lasia suolavettä ja yhden lätyn. Sain toisenkin lätyn, mutta se oli niin jäässä, ettei sitä voinut syödä.  Tulin maalin sijalla 6. ja tyytyväisenä aikaani 4.34.

Heti juoksun jälkeen ryntäsin messitelttaan, jossa oli tarjolla puuroa ja mansikkahilloa. Söin sitä pari lautasellista ja menin makuupussiin odottamaan kutsua maastopyörämaratonille. Siitä tulikin seikkailu, josta en juuri muista mitään.

North Pole Bike Extreme

Kun ilmoittauduin pohjoisnavan juoksukisaan, niin yritin saada erikoisluvan juosta maratonin sijaan lyhin mahdollinen ultramaraton, 50 km. Kisajärjestäjä ei suostunut siihen ja hän jo hermostui puhelinsoittoihini ja meileihini. Olen joissain asioissa härkäpäinen enkä anna periksi, joten olin Richardin lahkeessa kuin takiainen. Viimein hän sanoi, ”Jukka, olen aikeissa järjestää ensimmäisen maastopyörämaratonin pohjoisnavalla, olisitko kiinnostunut?”. Vastasin, ”OK, laske minut mukaan”. Puhelun jälkeen mietin taas pari minuuttia ”mihin oletkaan taas pääsi pistänyt”!

Treenasin talven 2006/2007 maastopyöräilyä mm. Nuuksiossa.

Itse kisassa meitä oli 13 maastopyöräilijää, joista 6 oli juossut maratonin ja 7 oli paikalla ”vain” pyöräilemässä.
Vedin itseni tuplamaratonin aikana melko piippuun, joten en muista kisasta hirmuisen paljon. Muistan, kun varpaita alkoi paleltamaan puolivälin tienoolla ihan pirusti ja sitten kylmyys hävisi. Onkohan varpaista mitään jäljellä kisan lopulla, mietin. Kuudesta juoksijasta 2 keskeytti. Yhdelle tuli hypotermia tai vast. ja toinen vain uuvahti. Kisaan osallistunut Bobby Bostic, joka on osallistunut useaan Hawaijin Ironman-kisaan,  sanoi, ettei ollut polkenut ikinä missään näin kovassa fillarikisassa. Kun tulin maaliin, niin silmäni olivat jäätyneet umpeen.

Jokainen pyöräilijä (ja juoksija) käytti aluksi suojalaseja, mutta ne menivät huuruun ja jäätyivät umpeen, joten niiden läpi ei nähnyt yksinkertaisesti mitään.

Näin vasemman silmän kulmasta mihin piti ajaa, joten pääsin turvallisesti maaliin. Aikaa maastopyörämaratoniin kului 3h47 minuuttia ja sijoitus oli 4.

Pyöräkisan jälkeen minut ohjattiin (vietiin käsipuolesta) norjalaisen sairaanhoitajan pakeille. Olin hieman huolissani varpaista, joten hän otti kengät ja tuoksahtelevat sukat pois ja hieroi niihin aluksi eloa. Sen jälkeen sain lämpökengät jalkaani ja pian alkoi jalkoihin virrata lämpöä. Olin onnekas, sillä en saanut paleltumia varpaisiin. Se oli yllätys, kuinka varpaat kylmettyvät niin pahasti polkimien päällä. Taas tuli opittua uusia asioita.

Käyttämämme maastopyörät oli testattu laboratoriossa -30 asteen pakkasessa ja ne toimivatkin erittäin hyvin. Kisan jälken kuulimme mukavan uutisen..pyöräyhtion omistaja Mr.Grimaldi ilmoitti, että saamme pitää maastopyörät. North Pole -fillareita on valmistettu vain 20 kpl.

Lensimme pian kisan jälkeen helikopterilla parin kilometrin päässä olevalle jäälautalle katsomaan, miltä maailman katolla näyttää! Se oli uskomattoman hieno kokemus. Vielä käyn maapallon pohjallakin☺

Arkistot